AjankohtaistaBlogiYleinen

Luin oikein Helsingin Sanomista!

Tiedätkö sen tunteen, kun olet selittänyt jotain asiaa jo vuosia ja sitten se julkaistaan uutisena valtamedioissa.

Kun Sinä tai minä esitimme asiaa jo kauan sitten, saatoimme saada nauravia kommentteja, epäilyjä ja hulluksi leimaamisia.

Minä olen saanut kokea tätä niin monesti edelläkävijänä, mutta on tärkeätä tunnistaa, milloin asiat ovat tosiaan tärkeitä ja niille on myös oikeutettu sisältö.

Toki on niitäkin kertoja varmaan ollut, joissa olen ollut väärässä, mutta niitä on ollut tosi harvoin, ainakin omasta mielestäni 😊.

20 vuotta olen Method Putkisto Pilates-ohjaajana ohjannut ihmisiä rauhoittumaan ja kuuntelemaan omaa kehoaan.

Opi tunnistamaan kehosi ja voit paremmin!

Erilaiset uskomukset, luulot, odotukset ja toiveet voivat erkaannuttaa Sinua oman kehosi todellisuudesta. Eikä vähiten tähän vaikuta mahdollinen stressaava elämäntilanteesi.

Haluan tuoda kuvitellun minäsi kohti todellista minääsi.

Starttipakettia asiakkaan kanssa aloitellessaan kuulen usein raastavia tarinoita ihmisiltä, jotka ovat ajaneet itsenä loppuun. Ja he usein myös yrittävät suorittaa hyvinvointia tunnilla. Minun ensimmäinen tehtäväni onkin yleensä rauhoitella, että vähemmällä saadaan usein enemmän.

On aika ironista, että ihmiset suorittavat työelämässä ja sitten he suorittavat sitä vielä harrastuksessa. Harrastus pitäisi olla vastapainoa työlle tavalla tai toisella. Toki työnlaatu vaikuttaa myös millainen harrastus on hyvästä.

Nyt on trendikästä rauhoittua

Onneksi nyt 20 vuoden jälkeen on muodissa ja pinnalla sellaiset asiat kuin rauhoittuminen, hetkessä eläminen, luonnon vaikutus hyvinvointiimme (tästä olisi kanssa mehevä tarina 20 vuoden takaa, jolloin tämäkin kyseenalaistettiin), palautumisen opettelu ja nähdä elämän tärkeät asiat omassa lähipiirissä ja itsesi ympärillä.

Muistot tallentuvat myös kehoomme

Olet ehkä kuullutkin lauseen, että syvissä lihaksissa on myös syvät tunteet. Me keräämme elämän aika erilaisia muistoja kehoomme ja on hyvä myös poistaa mahdollisia jännityksiä välillä kehostasi.

Tunneilla Sinä voit rauhassa tuntea, missä kehosi haastekohdat ovat. Kun tulet tietoiseksi tuosta kohdasta voit myös tehdä sen eteen rentotuttavia venytyksiä tai voimistamista.

Tosiaan liian usein me olemme ns. ulkona kehostamme ja kiinnitämme liiaksi huomioita kehomme ulkopuoliseen toimintaan. Jos ajattelet ja ymmärrät, että asut omassa kehossasi koko elämän niin eiköhän se myös tarvitse parhaan mahdollisen huomion.

Usein ikävä kyllä, jos et itse huomaan hakea helpotusta kehosi ongelmiin, ottaa keho ohjat käsiinsä ja aiheuttaa ns. äkkipyssäyksen. Onko se sitten keuhkokuume, sydänkohtaus, burnout, masennus tms.

Ennaltaehkäisevä toiminta on eettisempää kuin sairauden hoito

Olen aina puhunut tuosta ennaltaehkäisevän terveydenhuollon puolesta ja omalta osalta teen sitä tehdä jatkossakin.

Toivottavasti tiemme kohtaavat ja voin auttaa myös Sinua.

Tavoitat minut viikoittain Tampereen Pilates Studiolta ohjaamassa yksityistunteja kuin ryhmätunteja. Teen myös palautumista mittaavia hyvinvointianalyysi Firtstbeat- mittauksia sekä selän 3D kuvauksia henkilökohtaisine ohjelmineen.

Videoverkkokurssini https://kehontunne.fi/verkkokauppa/ opettaa nimenomaan tuota oman kehon vireystilan virittämistä parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Viritä siis kehosi soitinta, jotta sen sointi olisi mahdollisimman harmonista.

Mahdollisuuksia on monia, jolla soittimesi soi, siten kun sen on tarkoitettu soida.

Ja nyt Sinun ei tarvitse olla edes poikkeava kansalainen, jos harrastat hivenen lempeämmin, sillä onhan se julkaistu oikein kansakunnan ykkösjulkaisussa.

Näin kauan tätäkin piti odotella 😉

 

Artikkeliin pääset tästä linkistä:

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006361010.html?share=ef1cbc4d51d2304a13daec5d25d0fc3b&fbclid=IwAR0bovqarQTf3e755a0qelHd9Ern2-VhwoCsaj_THRmZ5fDBrW41z1Z5QVI

 

Tuliko tästä ideoita, oletko ollut kanssakulkijana samaa mieltä.

Ole yhteydessä ja keskustellaan lisää, miten voisin ehkä Sinua auttaa.

Armi Lundan

armi.lundan@vilmankammen.fi

armi@kehontunne.fi

Vastaa