Joulun lähestyessä ja vuoden viimeisiä päiviä kohta vietettäessä on hyvä katsoa taakse päin, mutta erityisesti kohti uutta tulevaa.
Toivottavasti vuotesi on kehittänyt Sinua yhä enemmän omaksi persoonaksesi. Olet päässyt toteuttamaan omaan minääsi, etkä vain tehnyt asioita, joita muut ovat Sinulta halunneet.
Päätä, että tuleva vuosikin on Sinun vuotesi!
Sinä päätät, mitä haluat tulevalta vuodelta.
Nyt jo ”kuulen”, kuinka mielessäsi jo löydät syitä, jotka tekevät käsityksesi mukaan tuon mahdottomaksi.
Jos tosiaan haluat, voit aloittaa muutoksen yhdestä asiasta ja tehdä pienissä osissa asioita, jotka tuovat Sinua kohti oman tiesi kulkijaa.
20 v juhlavuosi!
Itselläni on tuleva vuosi 20- vuotisjuhlavuosi Method Putkisto Pilates ohjaajana. Olen ollut edelläkävijä mm. kehonhallinnan alalla ja pioneerina oleminen ei ole aina ollut helppoa.
Olen kuitenkin saanut kulkea tietäni, jonka olen jo kauan sitten valinnut eli viedä hyvinvoinnin asiaa ja ihmisten auttamista eteenpäin.
Juhlavuoden kunniaksi tammikuussa 2020 kaikki Tampereen Pilates Studion asiakkaani saavat toisen viikkotunnin veloituksetta.
Tee toisen tunnin varaus varauspiste.fi sivustolla ja palautan pisteesi, kun saavut tunnille!
Toivon Sinulle!
Kehonhallinnan ammattilaisena toivon Sinulle tulevalle vuodelle:
Joustavia NILKKOJA
Jotta kävelysi olisi mahdollisimman luontevaa ja kivutonta
Notkeita POLVIA
Jotta pystyisit kyykistyen tekemään lumipalloja
Liikkuvia LONKKIA
Jotta voisit nauttien tanssia
Elastista SELKÄÄ
Jotta voisit tehdä lumienkeleitä
Notkeaa NISKAA
Jotta pääsi kääntyy autoa ajaessasi
ja erityisesti RENTOJA KASVOJEN LIHAKSIA
Jotta voit nostaa kasvoillesi aidon hymysi kohdatessasi vastaantulijan.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää joulua!
Notkeaa ja energistä vuodenvaihdetta teille kaikille.
Anna itsesi loistaa! Ole oman tiesi kulkija!
Armi Lundan
Vilmankämmen/Tampereen Pilates Studio
Pirkankatu 1B, 33230 Tamper. puh. 010-8356500
info@vilmankammen.fi